Hiljaiseloa

Jälleen kerran olemme vaipuneet hiljaisuuteen blogin suhteen. Kertooko se siitä, että ei ole tarinoita kerrottavana ja meidän tilanteemme on parantunut? Kenties..

Ohitus ontuu edelleenkin ja pelkoni on palannut (olen todellinen arkajalka!!). Tästä ei pääse pois, kuin tekemällä ja harjoittelemalla. Tuttujen koirien kanssa olisi ns. "turvallisempaa", silloin saataisiin itse kukin onnistumisen kokemuksia. Katsotaan miten käy, meillä ei ole tällä hetkellä harjoituskaveria. Haluaako joku koirallinen tulla?

Eroahdistus alkaa katoamaan pikkuhiljaa. Oikeastaan Mosku ei ole ahdistunut, vaan osoittaa mieltään kun jää yksin. Pitkään aikaan ei ole mitään tuhottu, paitsi tänään hieman mun kenkää. Täysin oma vikani, kun jätin kengät koiran ulottuville. Normaalisti niitä ei siinä ole.

Moskusta on tainnut tulla aikuinen. Ainakin melkein. Koira on rauhoittunut ihan uskomattoman paljon! Kaverimme, jotka ovat käyneet kylässä meillä Moskun räyhäaikoina, eivät olleet uskoa silmiään, kun kävivät vasta kylässä (olipa outo lause). "Mitä te olette tehneet tuolle koiralle, antaneet rauhoittavia?" Jotain on tapahtunut, ja ehdottomasti parempaan suuntaan!

Korvessa ollaan oltu viime aikoina todella paljon. Metsässä miekkoset eivät ole käyneet, Mosku samoilee lähinnä itsekseen. Mosku ajatti ilvestä takaa eräs päivä, mutta tästä Tapsa saisi kertoa enemmän, kun oli paikalla. Olen vain todella ylpeä meidän rohkeasta koiruudesta!

Tällaista tavallista meille. Mitä teille kuuluu?

- Sanna

Hämärä saapuu....

... Ja mua pelottaa käydä lenkillä yksin. Tänään kuitenkin uskaltauduin, kun Tapsa oli töissä. Ajattelin kiertää jokaisen korttelin, mitä alueelta löytyy. Tämä sen vuoksi, että pelkään jälleen kerran ohittaa koiria yksin, ja että pelkään todella paljon lähteä lenkille yksin täällä (pelkään jammusetiä).
Tiedän yhden talon, jonka pihalla on häkissä koiria ja ajattelin mennä siitä sitten ohi (olen kamala koirankiusaaja..) ja lievittää pelkoani. Mentiin ohi, kaikki meni ihan hyvin. Jatkettiin rauhassa kävelyä, kunnes yhtäkkiä taaksemme oli ilmestynyt koira. Mosku sai kauheat hepulit ja ei siinä sitten muuta kuin pannasta kiinni ja menoksi. Mulla sydän hakkaa kurkussa asti ja sain pari kertaa jännitykseltäni pihaistua: Ei Mosku. Juuri kun sain jännityksen purettua ja oloni jälleen rauhalliseksi, meitä vastaan tulee toinen remmiräyhääjä! Ja uudestaan pannasta kiinni ja ohi, ja parit yritykset komentaa.. Menihän nuo vähän plörinäksi, mutta jos ei mitään muuta, niin en palannut itku silmässä kotiin ja kaikki ovat hengissä. Mosku muuten rauhottui nopeasti ohitusten jälkeen, mikä on uutta.

Mosku on kyllä viime aikoina saanut uusia kavereita: Tilkku, Lita, Nana ja Eetu. Tämä on aika hienosti verrattuna aiempaan. Eetuakaan Mosku ei enää yritä haastaa, vaan antaa vanhan miehen olla. Eetu taas ei voi oikein ymmärtää, miksi Mosku syö hänen luitaan (jotka ei kuitenkaan vanhukselle kelpaa). Uskon vakaasti, että kaikki päättyy vielä joskus hyvin..

Eroahdistuskin on parantunut jollain tapaa, koiruus ei tuhoa tavaroita. Haukkumaan jää. Uskomme tämän olevan mielenosoitusta ja kiukkuamista: Miksi ette ottaneet mua mukaan?? Tuntuu pahalle jättää koira haukkumaan, mutta minkäs sille tekee. Onko teillä lukijoilla mitään vinkkiä miten haukkumista saisi kuriin? Naapurit eivät kiittele aamuisesta möykästä..

Kuvia en valitettavasti voi tarjota, kun meillä on hieman nettiongelmia..

Lämpöä ja valoa pimeneviin iltoihin!

- Sanna ja Mosku