Onnelliset

Meillä ei ole ongelmakoiraa. Meillä on hieno koira, jota on koulutettu hyvin, ja jonka kanssa on tehtävä pientä hiomista. Voiko parempaa palautetta enää olla? Tän vuoden ajan kun on ajatellut, että meillä on ongelmakoira. Tänään saatiin niin upeaa palautetta meidän Moskusta, että ei voi kuin vaan hymyillä. Meillä on tavallinen koira. Olen niin iloinen, että mieleni tekee vain itkeä. Ja sen varmaan teenkin, Moskua halaten. Meillä ei ole ongelmakoiraa, meidän tukena on ihminen, joka ei luovuta tämän homman kanssa.


En voi muuta tehdä, kuin ylistää ja kiittää ja kumartaa: Teemu Yrttiaho. Kiitos, kiitos, kiitos!


Ehkä on syytä selventää asiaa: Teemu on koirahieroja, josta olen jo aikaisemminkin maininnut blogissa. Hän on käynyt meillä aikaisemmin hieromassa Moskua, ja kuulemassa meidän vaikeuksista. Sovimme uuden hieronta-ajan ja sen lisäksi, Teemu lupasi auttaa meitä ohittamisessa. Ja sen tämä mies teki, ja teki muuten pirun hyvin! Joku voi ajatella, että jopas siellä mainostetaan. Mitä sitten? En epäröi hetkeäkään mainostaa häntä, loistava tyyppi! Tunteet on pinnassa, niin perkeleen hienoa tämä on.

Aluksi Mosku hierottiin. Kävi näpsäkästi, koirakin osasi olla paremmin kuin ekalla kerralla. Sen jälkeen: Me lähretään lenkille! Teemulla oli mukana semmone koulutuspanta, ihan ohittamiseen sun muuhun remmikäyttäytymiseen tarkoitettu panta (korjaa Teemu, jos kerroin asian väärin!). Yksi lenkki menee pään ympäri, yksi kuonon, ja kuonossa olevaan renksuun laitetaan hihna kiinni. Tällä siis voidaan ohjata koiraa täysin, satuttamatta sitä. Muistelen, että esim. Cesar Millan on käyttäny tällasia pantoja. Noh, jotta homma ei olisi liian helppoa, Teemun panta olikin liian iso Moskulle (kuono-osaa ei pysty säätämään pienemmälle). Tapsa lähti pantajahtiin, ja mutkien kautta löysikin sellaisen. Ja sitten lenkille. Mosku ei pitänyt pannasta, kukapa pitäisi kun kuonon ympärille laitetaan tavaraa. Loppujen lopuksi toimimme tavallisen kaulapannan kanssa. Ohitimme koiria. Monta koiraa. Ja arvatkaa lopputulos: Ei yhtään ainoaa haukahdusta.

Koira rinnalle ja mennään ohi. Pannan avulla ohjaamme koiran katseen pois vastaantulevasta. Me vain mennään. Koira kulkee vierellä, se on lenkillä, sen paikka on siinä. Ja kun se koira tulee, antaa tulla. Me mennään ohi. Ei häsellystä namien kanssa, ei vouhotusta. Mennään.

Tavoite: Mosku opetetaan tähän erikoispantasysteemiin ja vierellä kulkemiseen ja BAM, kuukauden päästä me ohitetaan. Niin perkeleen yksinkertaista se on.

Mosku on tyytyväinen ja väsynyt. Minä ja Tapsa ollaan onnellisia ja väsyneitä. Meillä on toivoa, tämä homma ei jää kesken, tämä jatkuu niin kauan, että Mosku ohittaa ja sen jälkeenkin. Tunnen, että meistä ja meidän tilanteesta välitetään ja tämä on tärkeää. Meitä ymmärretään. Eikö se kerro jo, että Teemu oli meillä 4,5 tuntia keskustelemassa meidän kanssa, ja ennenkaikkea, tekemässä, toimimassa. Ja hierontaan aikaa ei mennyt kuin reilu puoli tuntia.

Minne se pelko katosi? No jo vain mua pelottaa! Mutta ei niin paljon. :) Mun sisällä ollut ohitusmörrimöykky sai tänään turpiinsa. Ensimmäisen koiran kohdalla, jota ohitettiin, se nousi esiin: "Nyt rähistään. Nyt mennään ja lujaa." Sitä ei tapahtunut. Seuraavan koiran kohdalla oltiin epäileviä, onnistuukohan tämä niin hyvin kuin edellinen. Onnistui. Seuraavat kolme vai neljä koiraa mentiin näin: "Tuolla on koira, jes, ohitetaan se, näytä meille miten se tehdään." Möykky, se pelko, hiipuu.. Uskallan myöntää, miten paljon tämä on vienyt voimavaroja, miten on joskus vaan halunnut lopettaa kesken, miten parisuhde on ollut kovilla. Ja miten se saadaan loppumaan.

Tämä taitaa olla mun tunteiden purkaus-teksti, olkoon. Se kertoo siitä, että toivo on palannut. Mosku meni ohi, ilman rähinää. Voinko enää ylpeämpi olla tuosta koirasta, voinko enää kiitollisempi olla Teemulle? Tiedän, että pelkomörrimöykky palaa, mutta tiedän myös sen, että saan apua heti, kun koen sen olevan tarpeen. Me ei olla yksin. 


Meillä ei ole ongelmakoiraa, ei ole ikinä ollutkaan. Meillä on hieno koira, jonka kanssa on tehty paljon töitä, ja se näkyy. Meidän koulutus näkyy.


Terveisin: Hävyttömän iloinen Sanna